torstai 22. joulukuuta 2011

Just Dance!

Heissan!

Pääsin kuin pääsinkin päivittämään ennen Floridaan lähtöä! Pitäisi kyllä olla tekemässä jotain muuta tälläkin hetkellä, mutta ei se mitään. Viime viikolla oli tosiaan se tanssiesitys, meni oikein mukavasti! Pieniä mokia siellä täällä, mutten usko, että kukaan kiinnitti sen suurempaa huomiota. Esiintymässä oli siis yhteensä viisi ryhmää: Dance 1 (kaksi luokallista), dance 2, dance 3 ja dance company. Jokainen luokka esitti jonkinlaisen lämmittelykoreografian, oman koreografian, ja viimeisenä tanssittiin kaikki yhdessä. Lopussa saatiin kukat, ja minä ja muut kuukauden oppilaiksi valitut saimme kivan ovikoristeen. Laitan toivottavasti siitäkin kuvan, kunhan vain ehtisin...


Perjantaina oli Coffee House, ja täytyy kyllä sanoa, että meidän koulussa riittää lahjakasta porukkaa! Suurin osa lauloi, mutta mukana oli myös muutamia tanssijoita, runonlukijoita, pianonsoittajia, ja taikuri (joka oli aivan mahtava). Ruokala oli koristelty hienosta New Yorkin henkeen. Kattoon ripustetut jouluvalot tosin tipahtivat yhdessä vaiheessa alas, mutta mitäs sitä pienistä.



Lauantaina lopulta kukaan ei päässytkään tulemaan, mikä oli toisaalta ihan mukavaa, sillä sain vihdoinkin nukkua. Olin viime viikon jotenkin aivan kauhean väsynyt, ja nukahtelin kesken koulupäivänkin. Sunnuntaina menin jouluostoksille, oli ihanaa saada shoppailla yksin ja rauhassa! Ostin koko host-perheelle jouluaiheisen tietopelin, dadille "viinin rakastajan kalenterin" (hauskoja faktoja, lainauksia ja kaikenlaista viiniin liittyvää vuoden jokaiselle päivälle), Morganille Victoria's Secretistä lahjapakkauksen joka sisälsi suihkugeelin, hajuveden ja kosteusvoiteen, sekä momille Body shopista lahjapakkauksen, jossa oli myös kosteusvoide, suihkugeeli, saippua ja kuorintavoide. Söin myös elämäni parasta jogurttijäätelöä. En edelleenkään tajua miksei sitä myydä Suomessa.

Eilen oli juoksukilpailut. Juoksin taas 4x800m viestin sekä 1600m. Meni kaikinpuolin mukavasti - viesti ei tuntunut ihan niin kauhealta kuin viimeksi eikä kurkkuunkaan koskenut yhtä paljon, ja mailissa paransin aikaani 11 sekunnilla! Viimeksi juoksin 7.11 ja otin nyt tavoitteeksi päästä alle 7 minuutin, ja lopulta juoksin 6.56. Kyllähän se motivoi kun huomaa kehitystä näinkin lyhyessä ajassa, etenkin kun ohitin muutaman joukkuetoverin jotka olivat viimeksi minua nopeampia. Ollaan me kyllä kovasti treenattukin.

Tänään avattiin sitten lahjoja, kun ei viitsitä raahata kaikkia Floridaan. Sain host perheeltä kynsilakan, hiuspantoja, kuulokkeet, sukkia, T-paidan, neuletakin, pesusienen, lyijykyniä (piirtämiseen), korviksia, sekä Morganilta hauskoja alushousuja. Joltain tädiltä sain konvehteja ja kivan lompakon, ja dadin perheeltä $25. Suomesta päin sain korvikset, Nomination-palan (Yhdysvaltojen lippu!), pyjaman, sukkia, T-paidan, neuleen, pokkareita, alusvaatekerraston... En nyt varmaan muista kaikkia, mutta lisäilen sitten jälkeenpäin. Kiitos kovasti sinne Suomeen, ihania lahjoja olivat kaikki! Äiti oli neulonut villasukat minulle ja koko perheelle, kaikki tykkäsivät niistä kovasti. Ihmettelivat, että voivatko oikeasti olla käsintehtyjä. Täällä ei kai neulominen ole kovinkaan yleistä.

Huomenna lähdetään ajelemaan Floridaa kohti puolenpäivän aikaan (kyllä, meillä on vielä huomenna koulua ja surullisen lyhyt viikon joululoma... Mutta päästään aikaisemmin pois kesällä). En tiedä, milloin seuraavan kerran pystyn kirjoittamaan, mutta viimeistään ensi viikon viikonloppuna. En kerro tarkemmin mitä meillä on suunnitelmissa, niin jää teillekin jotain odotettavaa! Hyvää joulua kaikille, toivottavasti saatte lunta jouluksi!

Viikon biisinä vielä kerran (no en kyllä lupaa että olisi viimeinen kerta) Taylor Swiftiä... Pitäähän tämä nyt laittaa, kun olen kuunnellut tätä varmaan kaikista eniten koko levyltä ja on yksi ehdottomista lempibiiseistäni.



"She looks at life like it's
A party and she's on the list
She looks at me like I'm a trend
And she's so over it
I think her ever present
Frown is a little troubling
And she thinks I'm psycho
'cause I like to rhyme her name with things
But sophistication isn't
What you wear or who you know
Or pushing people down
To get to where you wanna go
They wouldn't teach you that
In prep school so it's up to me
But no amount of vintage dresses gives you dignity

She's not a saint
And she's not what you think
She's an actress, whoa
But she's better known
For the things that she does
On the mattress, whoa
Soon she's gonna find
Stealing other people's toys
On the playground won't
Make you many friends
She should keep in mind
She should keep in mind
There's is nothing I do better than revenge


I'm just another thing for you
To roll your eyes at, honey
You might have him but haven't you heard
I'm just another thing for you
To roll your eyes at, honey
You might have him but I always get the last word"






tiistai 13. joulukuuta 2011

Loppukiri joulua kohti

Heips!

Nopea päivitys viime viikon tapahtumista, kun on kerrankin vähän aikaa. Olipa taas hullu viikko, mutta toisaalta on mukavaa pitää itseni kiireisenä. Keskiviikkona olin koko illan koululla kenraaliharjoituksissa, ja perjantaina olikin itse konsertti. Laulettiin neljä laulua - yksi kolmen joululaulun potpuri, ranskankielinen "Dirait-on", "The cloths of heaven" ja nigerialainen "Betelehemu". Tarkoitus oli laulaa myös "Ave Maria", mutta valitettavasti ei saatu sitä esityskuntoon ajoissa... Todella kaunis kappale ja kuulosti mahtavalta viimeiselle sivulle asti, joten toivon, että pääsemme esittemään sen keväällä. No joka tapauksessa, konsertti meni mukavasti ja oli hauskaa! Ilta huipentui orkesterin esittämään Finlandia-hymniin, mikäs sen parempaa. Oli yksi parhaista versioista joita ikinä olen kuullut.

Torstaina jäin kotiin ensimmäistä kertaa koko vuonna. Olin yksinkertaisesti niin väsynyt, ja oli niin paljon tekemättömiä hommia. Sain onneksi paljon aikaiseksi - luin psykan kokeisiin, tein psykan muistiinpanoja, paketoin Suomeen lähtevät joululahjat, kirjoitin joulukortteja... Illalla meillä olikin sitten juhlat momin työkaverille (sain selville että ne olivat läksiäiset), ja vieraita oli 70! Oli mukavaa, autoin lautasten sun muiden kanssa, mutta minulle jäi myös paljon aikaa nauttia dadin mahtavista ruoista ja jutella vieraiden kanssa.

Lauantaina meillä oli ensimmäistä kertaa harkat Wincopin traililla, mikä koostuu siis mukavista juoksupoluista n. 15 minuutin ajomatkan päässä. Tykkäsin kovasti! Oli hyvä ilma, todella kaunista, ja ihana hengittää raikasta luontoilmaa ja juosta juuri sopivan pehmeällä polulla. On myös mukava huomata, kuinka kunto oikeasti kehittyy - juostiin 50 minuuttia eikä tuntunut yhtään pahalta. Pari kuukutta sitten ei olisi tullut kuuloonkaan...

Lauantai-iltana meillä oli AFS:n joulupippalot. Onneksi talo oli suuri, sillä vieraita oli 120! (kaikilla oli myös host-sisarukset ja -vanhemmat mukana). Syötiin jälleen kerran hyvää ruokaa, katsottiin leffaa ja ihan vaan juteltiin. Vaihdettiin myös lahjoja arpomalla, itselleni sattui tulemaan nahkakantinen vihko. Omassa paketissani oli kaakaota ja pehmosukat. (:

Sunnuntaina koomasin kotona enkä tehnyt juurikaan mitään. Olin varmaan puoliksi unessa kun en edes muista mitä tapahtui. Ai niin, skypetin aamulla äidin ja isovanhempien kanssa. Tällä menolla tulen kyllä tarvitsemaan tuollaisen sunnuntain joka ikinen viikko.

Tämän viikon ohjelma
Keskiviikko : Koulun jälkeen tanssiesityksen kenraaliharjoitus, illemmalla konsertin osa 2 (Ei esiinnytä, mutta meidän pitää mennä silti kuuntelemaan. Konsertteja on aina kaksi koska meillä on niin paljon ryhmiä esiintymässä ettei kaikki mahdu samaan iltaan)
Torstai: Harkat, illalla tanssiesitys
Perjantai: Coffee house koululla illalla (eräänlainen talent show; en siis esiinny, menen vain katsomaan)
Lauantai: Harkat, toivottavasti joulushoppailua (ei ole vieläkään lahjoja host-perheelle eikä mitään hajua mitä aion ostaa), illalla kavereita tulee yöksi

Olen päässyt pikkuhiljaa yli Taylor Swiftistä, sillä löysin Avrilin uusimman levyn joka on mahtava!


"I know
You never meant to make me feel this way
This can't be happening
Now I see , now I see

Everybody hurts some days
It's okay to be afraid
Everybody hurts
Everybody screams
Everybody feels this way
And it's okay, it's okay

So many questions so much on my mind
So many answers I can't find
I wish I could turn back the time
I wonder why"


tiistai 6. joulukuuta 2011

New York

Heips!

Huh huh, mikä viikko! Sekä edellinen, että tämä tuleva... Aloitetaanpa keskiviikosta. Sain kesken koulupäivän kuulla, että Ronnielle on suunnitelmissa yllätyssynttärijuhlat samaiselle päivälle. Siispä trackin jälkeen kotiin, nopea suihku, syönti ja läksyt, ja eikun Ronnien luokse. Oli kyllä oikein mukavaa! Paljon hyvää syötävää (ehkä paras kakku ikinä), vanhoja, sekä uusia tuttavuuksia. Katsottiin leffa yms, ja lopulta olin kotona 11 aikaan. Lahjaksi annettiin Annien ja Melanien kanssa yhteisenä lahjakortti American Eaglesiin.



Torstaina normaalisti track ja ratsastus. Valitettavasti joudun lopettamaan ratsastuksen ainakin hetkeksi, kun ei vain aika riitä millään kaikkeen... Perjantaina mentiin trackin jälkeen Morganin, momin ja Sophian (kaveri track-tiimistä) kanssa Cheesecake factoryyn. Olin aikaisemmin sanonut, että minähän en täältä lähde ennen kuin olen syönyt Cheesecake factoryssa, ja nyt oli hyvä tilaisuus, kun dad oli poissa viikon, eikä siis kokkaamassa meille ruokaa. Oli hyvää, mutta annokset ihan valtavia! Onneksi täällä saa kotipaketit mukaan, niin sain lounaan seuraavaksikin päiväksi. Tilattiin myös kaksi erilaista juustokakku palaa, joka sekin oli liikaa neljälle. Aivan mahtavan makuista joka tapauksessa!

Lauantaina sitten vihdoin New York! Heräsin iloisesti kello 4:30, ja lähdettiin momin, Morganin ja Ronnien kanssa ajamaan bussipysäkille viiden maissa. Bussi lähti kuudelta, ja oltiin perillä Vapaudenpatsaalla kymmenen maissa.





Vapaudenpatsaalta jatkettiin Rockefeller centerille ison joulukuusen luokse, ja jakauduttiin ryhmiin. Pysähdyttiin myös ostamaan kadulta vähän lounasta. Itse ostin jonkinlaisen italialaisen makkarasämpylän. Harvemmin tulee tuollaisista katukojuista ostettua, ja olin kyllä positiivisesti yllättynyt!



Jatkettiin matkaa kohti YK:n päämajaa. Vietettiin siellä muutama tunti, ja oli oikein mielenkiintoista! Alakerrassa oli näyttelyitä oli eri puolilta maailma, joita saatiin tutkia itsenäisesti. Tämän jälkeen päästiin opastetulle kierrokselle, jonka aikana nähtiin näyttelyitä koskien mm. Fukushiman ydinpommia, ihmisoikeuksia ja kehitysmaiden tilannetta. Kohokohdat olivat tietysti yleiskokouksen istuntosali sekä turvallisuusneuvoston sali.





Tästä sitten jatkoimme pizzerian kautta (olin edelleen niin täynnä siitä valtavasta sämpylästä että söin vain salaatin) Applen maan alla olevaan kauppaan. Oli kyllä ruuhkaisa paikka, porukkaa lappasi koko ajan sisään ja ulos. Täältä lähdimme Times squarea kohti, ja matkalla ohitimme Central parkin. Times square oli ihana! Jäjettömästi porukkaa, mutta se ei paljoa haitannut, päinvastoin! Ehdittiin käydä yhdessä tuliaiskaupassa josta ostin T-paidan (laitan kuvan kunhan ehdin), sekä suuressa lelukaupassa, jonka sisällä oli maailmanpyörä.






Kotia kohti lähdettiin kahdeksan aikaan, ja oltiin perillä puoli yhden maissa. Kaikin puolin aivan mahtava  ja onnistunut reissu, rakastuin New Yorkiin ensisilmäyksellä! Päivä oli vain aivan liian lyhyt, paljon jäi näkemättä. Etenkin shoppailun osalta - mm. nelikerroksinen Forever 21 ja M&M's store kiinnostaisivat kovasti. Lisäksi China town ja Little Italy, empire state building... Onneksi suunnitelmissa olisi mennä uudestaan host perheen kanssa keväällä vähän pidemmäksi aikaa.

Maanantain olikin sitten ensimmäinen track kilpailu. Juoksin 4x800m viestin sekä 1600m. Olin ihan tyytyväinen itseeni - muihin verrattuna olin surkea, mutta paransin viime vuotista aikaani 1600m lähes minuutilla, joten suunta on oikea! Muutenkin tähtään enemmänkin oman kunnon kohottamiseen, en muiden päihittämiseen, sillä se vaikuttaa melko mahdottomalta näin lyhyessä ajassa. Täytyy kyllä sanoa, että minusta ei sprintteriä tule. 1600m oli varsin mukava kokemus, mutta se viesti... Tuntui kuin sata veistä olisi työnnetty kurkkuun, ja sattui vielä illalla nukkumaan mennessäkin. Huh huh. Lähdettiin tuonne siis suoraan koulusta, ja oltiin kotona 20.30. Mukavaa kun tätä ylimääräistä aikaa riittää ja sillä lailla...




Tänään on ainoa päivä kun minulla on hieman aikaa tehdä läksyjä ynnä muuta - oikeastaan ei olisi aikaa tämän blogin kirjoittamiseen, mutta kotipuoleen varmaan odotetaan hermostuneena New Yorkin kuulumisia... Joten syytän äitiä kun saan huonon numeron psykan kokeesta. Minulla on nimittäin kolme koetta tällä viikolla. Huomenna  konserttiharjoitus kello 18-21. Torstaina juhlat illalla, pitää auttaa tarjoilussa, siivoamisessa yms. Perjantaina konsertti. Lauantaina AFS:n joulupippalot. Ja joka päivä tietysti track 14:30-16:30. Yritän päivitellä taas viikonloppuna!

 Tiedoksi sinne kotipuoleen: jostain syystä sähköpostini ei toimi. Saan kyllä kaikki viestit, mutta kun yritän vastata, niin se lähettää ne takaisin. Olisi kiva skypettää tänä viikonloppuna ja kesäkuun Kalifornian matkastakin olisi asiaa, joten yritän etsiä jonkun keinon ottaa yhteyttä... (vink vink, olisi ehkä aika tehdä facebook profiili)



"One hand in the air for the big city
Streetlights, big dreams, all lookin' pretty
No place in the world that could compare
Put your lighters in the air
Everybody say "Yeah, Yeah. Yeah, Yeah"

New York
Concrete jungle where dreams are made of
There's nothin' you can't do
Now you're in New York
These streets will make you feel brand new
Big lights will inspire you
Let's hear it for New York, New York,
New York"

maanantai 28. marraskuuta 2011

Thanksgiving

Heissan!
Taas viikko vierähtänyt viimeisestä postauksesta. Oli kyllä mukava lomailla vähäsen, maanantai ja tiistai oli lyhyitä päiviä ja loput olikin sitten vapaata. Tiistain harkat olivat tuskaa : meillä oli workout päivä (tarkoittaa siis rankempaa harjoitusta, yleensä kolmesti viikossa), juostiin 800m viestejä ja satoi vettä kaatamalla koko parituntisten harjoitusten ajan. Lisäksi Morgan onnistui vahingossa lyömään polvensa pohkeeseeni antaessaan minulle kapulaa, ja sain mukavan nyrkin kokoisen mustelman ja kipeän pohkeen seuraavaksi viikoksi. Tällä hetkellä mustelma on kauniin vihertävän kukertava. No, kerrankin lopputulos vastaa kivun määrää, sattui meinaan aika paljon eikä siinä muu auttanut kuin jatkaa juoksemista... Harkkojen jälkeen oli kuitenkin ihanaa tulla kotiin, vaihtaa kuivat vaatteet ja syödä! On se loppujen lopuksi sen arvoista.

Itse Thanksgiving päivä oli mukavaa lököttelyä. Ruoka oli hyvää - valitettavasti en älynnyt ottaa kuvia, koska kuvasin videota... Joka tapauksessa pöydässä oli kalkkunaa, ruskeaa kastiketta, perunamuusia, karpalohilloa, vihreäpapulaatikkoa, ja täytettä. Täytteellä tarkoitan siis "stuffingia", sitä täytettä, joka yleensä elokuvissa tungetaan kalkkunan sisään, mutta sen voi tehdä ulkopuolellakin kuten me tehtiin. Täytteen ainekset vaihtelee, mutta meillä siinä oli pääasiassa leivänpaloja, sipulia, munaa, voita ja mausteita. Tykkäsin kaikesta, mikä oli ihan hyvä, sillä syötiin noita monta päivää Thanksgivingin jälkeenkin. Illalla katsottiin koko perheen voimin White Christmas!

Leivottiin yhtenä päivänä keksejä varmaan yhteensä muutama sata - pääasiassa parin viikon päästä olevia juhlia varten (jonkun momin kaverin juhlat on meidän talossa). Tehtiin pekaanipähkinäkeksejä, sokerikeksejä, kauralastuja, suklaa-marenki-blondies patukoita ja pähkinäsuklaa fudgea. Perjantaina mentiin Morganin ja momin kanssa zoo lights tapahtumaan D.C:hen, oli oikein mukava ilta! Varsinkin kun lämpöä oli lähemmäs 20 astetta. Lisäksi sisäänpääsy oli ilmainen, parkkeeraaminen tosin maksoi sitäkin enemmän, ja jumitettiin ruuhkassa varmaan tunti ennen sisälle pääsyä. Kauheasti eläimiä ei näkynyt matelijoita ja nukkuvia apinoita lukuunottamatta, mutta valothan ne olivat pääasia.




Käytiin myös shoppailemassa. Ostin joitakin pieniä joululahjoja sekä urheiluvarusteita.


Urheilupaita $16, juoksuhousut $19

Aiemmin ostamani piikkarit $60


Lauantai-iltana mentiin vierailulle Valkoiseen taloon. Host vanhempien ystävä työskentelee siellä, joten päästiin tällä kertaa Länsisiipeen aivan yksityiselle kierrokselle meidän perheen ja tuon ystävän perheen kanssa (heillä on Morganin ikäinen tyttö). Oli todella mielenkiintoista päästä näkemään paikkoja, jonne ei yleensä vierailijat pääse - etenkin kun monet niistä huoneista oli huoneita, joita Obama käyttää päivittäin! Kierroksen jälkeen mentiin syömään kivaan (mutta meluiseen) kreikkalaiseen tapasravintolaan. Tilattiin kaikkea pientä purtavaa jättavaksi, oli hyvää!



Sisällä ei saanut ottaa kuvia, mutta tässä pari ulkopuolelta

Viikonloppuna aloitettiin myös jouluvalmistelut. Laitettiin ulos valoja, kransseja yms, ja koottiin joulukuusi. Koristellaan se varmaan piakkoin, kun otettiin jo koristeetkin esille ja ne makaa tällä hetkellä olohuoneen pöydällä... Laitan myöhemmin kuvia ulkoa, ja tietysti kuusesta, kun se on koristeltu.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Leffoja ja musikaaleja

Heips!

Olipa mukavan lyhyt koulupäivä tänään. Koulun jälkeen oli toki harkat, mutta pääsin kotiin jo puoli kahden aikaan, söin, kävin suihkussa ja nyt on niin mukavan raukea olo että tekisi mieli oikeastaan mennä nukkumaan. Ei tullut taas oikein nukuttua viime yönä - onnistun sotkemaan unirytmini joka viikonloppu... Juuri kun kehoni tottuu myöhempään rytmiin, pitäisikin yhtäkkiä nukahtaa kymmenen maissa ja herätä kuudelta. En tajua miksi koulun pitää täällä alkaa niin älyttömän aikaisin.

Perjantaina kävin taas kirkossa. Tällä kertaa katsottiin elokuva "Facing the giants" ja syötiin kaikkea hyvää. Olipa ensimmäinen kerta elämässäni kun katsoin elokuvan kirkossa! Leffa oli oikein hyvä, liittyi uskontoon mutta ei kuitenkaan liikaa ollakseen viihdyttävä. Nuorten illan jälkeen menin Ronnien koko perheen kanssa "Denny's" ravintolaan, tilattiin kaikkea pientä naposteltavaa (ranskalaisia, mozzarellatikkuja, nachoja, kanansiipiä, dippejä). Ruoka oli hyvää ja meillä oli hauskaa, juututtiin sinne juttelemaan sen verran kauaksi aikaa että olin lopulta kotona puolenyön aikaan.



Lauantaina en tehnyt mitään ihmeempää. Harkat heti aamusta, kouluhommia ja muuta sellaista. Illalla menin katsomaan musikaalin, joka oli mahtava! Itse tarina ei ehkä ollut maailman mielenkiintoisin, mutta näyttelijät olivat todella hyviä ja lauloivat hyvin, ja lavasteet olivat hienot. Täysin eri maailmasta kuin Suomen koulumusikaalit... Tuo oli ehkä ennemminkin verrattavissa kaupunginteatterien musikaaleihin. En loppujen lopuksi mennytkään niihin pippaloihin, sillä se muutettiin olevaksi vain näyttelijöille ja crewille - ehkäpä niillä loppui tila, ruoka tms.

Sunnuntaina menin momin ja Morganin kanssa katsomaan "Breaking dawn"! Tykkäsin kovasti, kuten arvata saattaa. Alkoi kyllä vähän naurattaa, kun tilasin pienen juoman, ja eteen työnnetään muki, joka on kaukana pienestä. Katsoin huvikseen pohjaan ja huomasin sen olevan 9 dl! Eikös Suomessa suurin juoma ole 1l? En tiedä haluanko edes tietää, mikä täällä on "suuri" juoma. Muuten ihan hyvä, mutta jouduin käymään vessassa parinkymmenen minuutin päästä ja viimeinen puolituntinen oli tuskaa, mutten kehdannut mennä enää toista kertaa. Mitä opimme tästä? Älä koskaan osta juotavaa leffateatteriin, ellet ole sen tyyppinen ihminen että voit jättää puolet juomatta. Minä en ole.

Otanpa nyt asiakseni selittää joitain termejä, joita käytin viime päivityksessäni, kun ne saattavat aiheuttaa hieman sekaannusta.

Gator green: Lipuke, jonka saa erityisen hyvästä käyttäytymisestä. Riippuu kai opettajasta, kuinka paljon noita käytetään, sillä en ole koskaan nähnyt omien opettajieni antavan noita kenellekään. Kun on tarpeeksi monta lippua, niillä voi lunastaa palkintoja, esim. kuudella lipulla pääsee ilmaiseksi koulun jalkapallopeliin. Tarkoitan siis amerikkalaista jalkapalloa.

Honor roll: Jokaisen neljänneksen jälkeen voi saada tämän. Honor roll ei ole mitään konkreettista, se on vain jonkinlainen nimike. Näitä on kolmea tasoa - Principal's honor roll (GPA 4,0 eli kaikki aineet A), golden roll (en muista tarkkaan, olisiko GPA 3,5-3,9) ja silver roll (GPA n. 2,9-3,4). Listat noista tulee ympäri koulua, joista voi sitten ihailla omaa nimeänsä... Ja kaikki honor rollin saaneet saavat siis ilmaista jäätelöä viikko todistusten jaon jälkeen.

GPA : Tulee sanoista grade point average, eli keskiarvo. A on 4, B 3, C 2, D 1 ja E 0. Noista sitten lasketaan GPA. Riippuen tilanteesta joskus käytetään "painotettua" GPA:ta, jolloin AP ja G/T sekä honors kursseista saa enemmän pisteitä. Esim. jos saa A:n AP kurssista, saa 5 pistettä, honors kurssista 4,5, ja tavallisesta kurssista 4,0.

Track/track and field: Yleisurheilu. Meillä kun puhutaan trackista, tarkoitetaan juoksua (pitkää matkaa tai sprinttejä).

AP, G/T ja honors: Laitanpa vielä muistutuksena nämä kurssitasot. AP ja G/T kurssit ovat siis vaikeimpia (advanced placement ja gifted/talented). AP kursseihin liittyy AP koe, ja jos siinä pärjää hyvin, voi saada lisäpisteitä collegeen ja mahdollisuuden skipata joitakin college kursseja. Honors on hieman tavallista vaativampi, mutta kuitenkin helpompi kuin AP tai G/T. Regular kurssit ovat sitten niitä helpoimpia.
 
Valitettavasti minulla ei ole edelleenkään uusia kuvia... Lupaan ottaa niitä nyt Thanksgiving lomalla!

Viikon biisi tällä kertaa. Kovasti olen yrittänyt tuota tanssia harjoitella, pikkuhiljaa se alkaa onnistua!


EVERYDAY I'M SHUFFELING!


keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Real athletes run, others just play games

Hei!

Päivittelen nyt tässä nopeasti vähän viime viikon kuulumisia. Ei ole oikein ollut aikaa kirjoittaa, ja nytkin Morgan varmaan haluaisi tulla koneelle tekemään jotain... Valitettavasti en ole ottanut ollenkaan kuvia eikä muutenkaan ole tapahtunut mitään kovin erikoista.

Viime perjantaina saatiin ensimmäisen neljänneksen todistukset, kaikista aineista A! Tänä perjantaina kaikki honor rollin saaneet (ei yhtään hylättyjä kursseja) saavat ilmaista jäätelöä. On tämä koulusysteemi täällä kyllä vähän erilainen, kun kaikesta mahdollisesta palkitaan. On kuukauden oppilaat, opettajat jakavat gator greenejä, plus kaikki honor rollit joita on kolmea eri tasoa... En kommentoi kumpi systeemi on parempi, mutta varmasti jotkut, etenkin nuoremmat oppilaat saavat motivaatiota kaikista "palkinnoista" mitä täällä annetaan.

Perjantaina olin myös uudestaan kirkossa, tällä kertaa nuorten illassa. Oli todella hauskaa! Laulettiin, juteltiin, esitettiin pieni näytelmä (tai siis jotkut esittivät) yms. Ohjelma oli paljon suunnitelmallisempi kuin nuorten illoissa missä olen Suomessa ollut, ei siis niinkään vapaata hengailua. Mutta hauskaa joka tapauksessa. Suurin osa asioista oli vain espanjaksi, mutta Ronnie toimi oikein hyvänä tulkkina

Viikonloppu oli tylsä. En edes muista mitä tein, kävin kai lenkillä ja tein läksyjä, psykan projektia yms. Skypetin myös äidin ja isovanhempien kanssa. Tuleva viikonloppu on toivottavasti vähän mielenkiintoisempi, ainakin lauantaina meillä on pippalot kaikille näytelmässä avustaneille. Little women on nyt siis valmis, ja sitä esitetään tällä viikolla torstaista lauantaihin. Itse en mennyt mukaan itse "crew":iin, sillä track alkoi virallisesti eilen, eikä valmentaja varmaan olisi ilahtunut jos olisin ensimmäisen viikon poissa harjoituksista. Esim. Annie ja Melanie ovat osa "crew":ia, ja ovat tällä viikolla joka päivä auttamassa klo 15-22. Huh huh.

Eli kuten jo mainitsin, track alkoi vihdoin. Tykkään kovasti! Olen tutustunut jo moniin uusiin ihmisiin, ja harjoituksissa on hauskaa. Helppoa se ei ole, ja valmentaja osaa olla halutessaan tiukka, mutta se on mielestäni vain hyvä asia. Tänäänkin satoi kaatamalla vettä, mutta pidettiin normaalit kahden tunnin harkat ulkona, ja loppujen lopuksi oli oikein kivaa. Ainakin kunto kohenee.

Päivittelen lisää viikonloppuna, tässä vielä viime viikon biisi. En vain saa tarpeekseni Taylor Swiftistä. En ymmärrä missä vaiheessa aloin tykkäämään kantri-musiikista. Vaihtovuosi voi aiheuttaa erikoisia sivuoireita...



sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Halloween ja unettomat yöt

Heips!
Tässäpä ensin lupailemiani kuvia viime lauantain ostoksista. Lumesta en valitettavasti saanut kuvaa, sillä unohdin koko jutun ja kun seuraavan kerran muistin, se oli jo sulanut.

Neule $30, farkut $15

Tykkään kovasti tuosta neuleesta, se on 100% villaa eli todella lämmin. Liäksi en edes maksanut sitä itse. Ei kai sitä kehtaa kieltäytyä kun kerran tarjotaan...

Sunnuntain Halloween pippalot olivat oikein mukavat! Olin punahilkka - lainasin Morganin asua. Mitään ohjelmaa ei ollut, mutta oli mukava ihan vaan jutella ja nähdä muita vaihtareita taas pitkästä aikaa. Aluksi oli vähän tylsää, mutta kun saatiin vähän parempaa musiikkia niin johan alkoi tunnelma nousta. Ruokaa oli paljon ja se oli hyvää, joten tuli syötyä ihan liikaa taas vaihteeksi... Itse leivoin suklaakakun, joka onnistui ihan hyvin.





Halloween oli hauska! Kaiversin elämäni ensimmäisen kurpitsan, joka onnistui hyvin, vaikka itse sanonkin. Illalla olin virallinen karkinjakaja, ja lapsia kävi ainakin kolmisenkymmentä.



Tämä viikko koulussa oli taas melko kiireinen, mutta ihan mukava. Kävin harkoissa maanantain ja tiistain, mutta polvi alkoi kipeytyä siihen malliin, että keskiviikon ja torstain pidin vapaata. Keskiviikkona kuoroharjoitusten jälkeen jäin koululle koko illaksi avustamaan marching band -kilpailussa. Oltiin Christinan kanssa jonkinlaisia juoksutyttöjä, ja autettiin vähän kaikessa missä apua tarvittiin. Saatiin jopa radiopuhelin ja hienot T-paidat, joten olo oli hyvin virallinen! :) Oli ihan kivaa, mutta illalla oli todella kylmä! Kun pääsin kotiin puoli kymmenen aikaan minun täytyi tehdä vielä läksyt, ja lopulta menin nukkamaan puoli 12 maissa... Onneksi perjantaina ei ollut koulua ja sain vihdoin nukuttua viikon univelkoja pois. En nimittäin nukkunut maanantain ja tiistain välisenä yönä kuin 4 tuntia ja seuraavana vajaat 7. Torstaina meillä oli pitkästä aikaa tapaaminen näytelmää koskien. Lajiteltiin ja nimettiin pukuja ja muuta mukavaa.

Perjantaina Annie, Melanie, Tracey, Ronnie, Thannia ja Daniela tulivat yöksi. Oli huippua! Katsottiin Mamma Mia ja laulettiin mukana, lilluttiin hot tubissa keskellä yötä ja pidettiin muuten vaan hauskaa. Lopulta mentiin nukkumaan viiden maissa, ja aamulla piti herätä kahdeksalta, koska Danielan täytyi lähteä aikaisin töihin... No, onneksi tänä yönä tuli taas nukuttua ja sain vielä ylimääräisen tunnin kellojen siirron takia.

Viikon biisi ei paljon esittelyjä kaipaa. Eilen kirjoitettiin uniikki versio espanjaksi - minä en kyllä juurikaan osallistunut kun en espanjaa osaa muutamaa sanaa enempää. Olin ylpeä kun opin pysymään sanoissa mukana englanniksi, mutta vielä espanjaksi... Taidan antaa suosiolla periksi ja tyytyä ihan vaan kuuntelemaan paremmin osaavia.




Tässä vielä kuva aikaisemmin ostamastani farkkumekosta, näkee vähän paremmin millainen se oikeasti on päällä.


lauantai 29. lokakuuta 2011

The song of the week

Vietän tässä tylsää lauantai-päivää... Kings Dominion peruttiin huonon sään takia, ja täällä sataa LUNTA. Käytiin sentään shoppailemassa, laitan myöhemmin kuvia ostoksista. Ja lumesta.
.
Ajattelin alkaa postailemaan joka viikko (tai ainakin pari kertaa kuussa) kappaleen, joka sillä hetkellä jotenkin kuvastaa fiiliksiä tai joka muuten vain muistuttaa jostain tilanteesta/jota on soitettu paljon. Vuoden lopussa voin sitten polttaa itselleni "vaihtari CD:n", jota voin kuunnella Suomessa ikävödessäni Jenkkeihin. :D

Aikaisemmin en juurikaan välittänyt Taylor Swiftista, mutta nyt olen lyhyen ajan sisällä ostanut molemmat levyt. Täytyy kyllä sanoa, etten tykkää ensimmäisestä yhtä paljon, jotenkin vähän turhan countrya minun makuuni. Pelottavalla tavalla lähes kaikki kappaleet tuntuvat olevan minun elämästäni. Hyvä Taylor, voisitko lakata tonkimasta ajatuksiani ja keksiä jotain omaa. Kiitos.



"How'd we end up this way?
See me nervously pulling at my clothes and trying to look busy
And you're doing your best to avoid me

I'm starting to think one day I'll tell the story of us
How I was losing my mind when I saw you here
But you held your pride like you should have held me

Oh, I'm scared to see the ending
Why are we pretending this is nothing?
I'd tell you I miss you, but I don't know how
I've never heard silence quite this loud"

torstai 27. lokakuuta 2011

White house and shopping

Heissan! Ompahan ollut taas kaikenlaista puuhaa. Tänään tulin bussilla kotiin suoraan koulusta ensimmäistä kertaa pariin viikkoon, ja ajattelin käyttää ylimääräisen ajan hyödyksi ja kirjoittaa blogia. Oikeasti minulla olisi ollut tietenkin harkat, mutta päätin ottaa omaa vapaata tällä kertaa ja treenata ihan kotosalla... Ulkona sataa, minulla on tänään vielä ratsastuskin ja luultavasti olisin joutunut odottamaan kyytiä koululla melko pitkään, sillä Morganilla on lääkäri samaan aikaan ja mom ei ole kotona, joten meillä on vain yksi auto käytössä.

Torstaina menin siis Ronnien luokse suoraan koulusta leikkauttamaan hiukseni. Raitojen piti olla tummempia kuin oma värini, mutta jostain syystä lopputulos on silti vaaleampi kuin alkuperäinen! Eipä tuo kyllä haittaa, tykkään kovasti tästä väristä. Sain myös kuivat latvat leikkautettua pois. Kaiken lisäksi koko homma maksoi puolet vähemmän kuin "oikeassa" kampaamossa, vaikka lopputulos oli ihan yhtä hyvä. Puitteet eivät ehkä ole ihan yhtä hienot, mm. pesuallas puuttuu, joten hiukset pestiin tavallisessa lavuaarissa - ja voin kertoa, että ainakin minun niskalleni tuo eteenpäin nojaaminen oli huomattavasti miellyttävämpää kuin taaksepäin nojaaminen "oikeassa" kampaamossa. Illalla Melanie, Arthur, Tracey ja Annie tulivat myös, ja syötiin hyvää ruokaa kuten yleensä (jonkinlaisia täytettyjä kääröjä joilla oli joku hieno espanjankielinen nimi jota en muista), pidettiin hauskaa ja katsottiin "Remember me". Jouduin tosin lähtemään kesken elokuvan, mikä oli ehkä ihan hyvä juttu, sillä olen nähnyt tuon ennenkin ja ainakin viime kerralla itkin lopussa...

Perjantaina mentiin Valkoiseen taloon. Sain kyydin eräältä AFS vapaaehtoiselta, jolla on kaksi tyttöä meidän koulussa, ja kuljin heidän kanssaan oikeastaan koko ajan. Jouduttiin jättämään auto melko kauas ja menemään kolmella metrolla keskustaan, mistä käveltiin (tai oikeastaan juostiin koska meinattiin myöhastyä) Valkoiselle talolle. Itse kierros ei ollut opastettu, joten saatiin kulkea omaa tahtia. Olihan se hieno, ei voi muuta sanoa. Ja reissu oli vielä ilmainenkin, joten mikäs siinä. Tyttöjen äiti vaan oli ylenpalttisen kiinnostunut kaikesta mahdollisesta, joten jouduttiin odottamaan häntä melko pitkään, ja oltiin lopulta porukan viimeiset ulos talosta... Kierroksen jälkeen käveltiin vähän keskustassa ja mentiin syömään lounasta kivaan ravintolaan. Tutustuin tyttöihin melko hyvin, aina on mukavaa saada uusia kavereita!

Valitettavasti sisällä ei saanut ottaa kuvia, mutta tässä pari ulkopuolelta.

\



Perjantai-iltana mentiin Melanien, Arthurin, Ronnien ja hänen siskojensa kanssa elokuviin. Tarkoituksena oli mennä katsomaan Paranormal activity 3, mutta koska ainoastaan minulla ja Danielalla oli tarpeeksi ikää (17) eikä meillä ollut vanhempia mukana, jouduttiin ostamaan liput toiseen leffaan. Yleensä tuo ei ole mikään ongelma, sillä tavallisesti liput tarkistetaan vain mennessä sisään teatteriin, ei mennessä saliin (eli käytännössä voit ostaa lipun mihin tahansa leffaan ja mennä katsomaan jotain toista, tai vaikka monta peräkkäin). Sisään mennessämme huomattiin kuitenkin, että salin edessä oli lipuntarkastaja, luultavasti koska kyseessä oli R-rated elokuva ja ensi-ilta. No, satuttiin sitten törmäämään Traceyyn, joka oli tullut kavereidensa kanssa katsomaan samaa elokuvaa. Lopulta Tracey meni kavereineen sisälle, tuli ulos kuuden lipun kanssa ja sanoi lipuntarkastajalle menevänsä ostamaan juotavaa, me mentiin sisälle lippujen kanssa ja Tracey tuli perässä. Mission possible! Valitettavasti päästiin sisälle sen verran myöhään ettei vierekkäisiä paikkoja ollut tarpeeksi, joten osa meistä istui Traceyn porukan kanssa ja me loput istuttiin lattialla. Huomasin, että lattialla istuminen oli oikeastaan melko hyvä vaihtoehto, sillä siten pystyttiin istumaan lähes toistemme sylissä pelottavien kohtauksien aikana... Leffa oli yllättävän hyvä, suosittelen!

Lauantain kohdalla on aivoissani tyhjä aukko. Tästä voisin päätellä, etten tehnyt mitään kovin ihmeellistä.

Sunnuntaina vietettiin perheen kanssa päivä Georgetownissa (D.C:ssä) shoppaillen. Pääasiassa koluttiin alueen vintage-kauppoja ja kirppareita, mutta käytiin myös tavallisissa ketjuliikkeissä. Oli oikein mukava päivä ja aurinko paistoi, tein joitakin hyviä löytöjä! Etenkin tuo farkkumekko on aivan ihana. Tosin se näyttää päällä huomattavasti paremmalta kuin tuossa kuvassa. Ennen kotiin lähtöä syötiin erittäin hyvässä meksikolaisessa ravintolassa, nam! Annos oli sen verran suuri, että sain siitä lounaan seuraavaksi päiväksi kouluun...

Farkkumekko kirpparilta, $15

Paita GAP, $24, huivi H&M, $12

Tällä viikolla jokapäiväisten harkkojen lisäksi meillä oli maanantaina "kenraaliharjoitus" konserttia varten, ja eilen itse konsertti. Vaikka itse sanonkin, konsertti oli aivan mahtava. Halloween tunnelmissa mentiin ja kuorot ja orkesterin soittivat ja lauloivat kappaleita elokuvista, kuten Harry Potterista, Jurassic Parkista, Liisa Ihmemaasta yms. Kuten taisinkin aikaisemmin mainita, meidän kuoro lauloi medleyn Shrek - the musicalista. Dad otti videon meidän esityksestä, joten odotan innolla miltä se kuullosti katsomosta käsin! Lähetän varmaan sen myös Suomeen kotijoukoille katsottavaksi. Täytyy kyllä sanoa, että täällä nämä musiikkiesitykset ovat hieman eri tasoa mihin olen Suomessa tottunut... Mutta onhan meidän koulukin aika lailla isompi.

Kohta loppuu ensimmäinen neljännes kouluvuodesta joten kokeita on suunnilleen päivittäin! Olen ollut muutenkin alku viikon stressaantuneempi kuin koskaan, en niinkään koulun takia (olen saanut pelkkiä Ata ilman kummoisempaa panostusta), mutta kaikenlaista ihmissuhdedraamaa on riittänyt. Nyt kaikki on kuitenkin taas parhain päin ja väsyttää ihan suunnattomasti, enkun tunnilla katsottiin elokuvaa enkä yksinkertaisesti pysynyt hereillä... Onneksi opettaja ei näyttänyt välittävän, olinpahan ainakin hiljaa. Lauantaina mennään Kings Dominioniin (huvipuisto) ja sunnuntaina on AFS halloween juhlat, ja näillä näkymin kavereita tulee huomenna yöksi, joten tekemistä näyttää riittävän edelleen. :) Pahoittelen, ettei tällä kertaa ole enempää kuvia, pitäisi muistaa ottaa niitä ahkerammin... Christina lupasi tulla ottamaan kuvia ratsastustunnistani kunhan on vähän parempi ilma, ehkäpä ensi viikolla!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Lentäviä lautasia kirkossa

Hupsista, on taas vierehtänyt vähän turhan paljon aikaa siitä, kun viimeksi kirjoitin! Paljon on ollut tekemistä, yhtenäkään päivänä en ole tullut suoraan koulusta kotiin.

Aloitetaanpa viime viikosta... Maanantai-iltana järjestettiin muistotilaisuus sille itsemurhan tehneelle pojalle. Vaikken häntä hyvin tuntenutkaan, päätin mennä ja sillä tavalla osoittaa arvostusta hänen perheelleen ja ystävilleen. Olen erittäin tyytyväinen että menin - tilaisuus pidettiin leikkipuistossa, naapurustossa missä kyseinen poika asui, ja paikalla arvioitiin olevan noin 700 ihmistä! Pojan perhe ja ystävät pitivät kauniita puheenvuoroja, ja tunnelma oli tietysti kaikin puolin surullinen, mutta toisaalta oli ihanaa nähdä, kuinka kaikki tukivat toisiaan tuossa tilanteessa. Toivottavasti tästä otetaan opiksi.

Viime viikolla suunniteltiin myös muutamana päivänä pukuja ja hiuksia näytelmää varten, ja perjantaina päästiin jopa sovittamaan puvut kaikille näyttelijöille. Oli huippu hauskaa! Joka päivä saatiin jotain hyvää naposteltavaa. Perjantaina oltiin koko ilta koulussa ja koska meillä oli ylimääräistä aikaa, minä, Melanie, Annie ja Ronnie mentiin musiikinluokkaan laulamaan ja tanssimaan kuoronopettajamme kanssa.

Päätin aloittaa track and fieldin (yleisurheilun), tarkoituksena olisi panostaa pääasiassa pitkän matkan juoksuun. Kausi alkaa vajaan kuukauden päästä, mutta meillä on joka päivä koulun jälkeen harjoitukset, jotka valmistavat meitä kautta varten. Tietysti ne, jotka ovat tällä hetkellä jossain syksyn urheilujoukkueessa, eivät luonnollisestikaan osallistu, joten meillä on mukava pieni porukka jonka kanssa harjoitellaan. Oikeat tulevat valmentajat valmentavat nyt cross country -joukkuetta, joten muutama kokenut oppilas pitää meidän harjoitukset. Olen todella tyytyväinen, että aloitin, sillä harjoituksissa on ollut älyttömän kivaa ja olen saanut uusia kavereitakin. Mietin kauan tuon ja pomsin välillä, ja luulen tehneeni oikean valinnan. Ja tulen ainakin olemaan hyvässä kunnossa, sillä kun kausi alkaa, meillä on parin tunnin harjoitukset kuudesti viikossa. Siihen päälle vielä tunti tanssia koulupäivisin plus ratsastus. Riittääpähän ainakin tekemistä, minulla ei nimittäin ole mitään halua edes tulla kotiin koulun jälkeen tylsistymään.

Lauantaina menin Christinan kanssa katsomaan cross country -kilpailua vähän matkan päähän maaseudulle. Oltiin siellä lähes koko päivä, ja juostiin ympäriinsä ottamassa kuvia jokaisesta lähdöstä. Olin tosi väsynyt tullessani kotiin, vaikken edes osallistunut koko kilpailuun... Oli kuitenkin kivaa ja aurinko paistoi. Tuntuu ihanalta kuulla, kuinka Suomessa on jo lähes pakkasta, ja täällä rikotaan päivisin edelleen hellerajoja. Aamuisin alkaa tosin olla jo melko kylmä, välillä jopa alle kymmenen astetta.




Olin vähän kipeänä loppuviikosta ja lauantainen juoksentelu ei kai parantanut asiaa, sillä sunnuntaina olo oli entistä huonompi. Lepäilin aamupäivän ja illalla menin Ronnien perheen kanssa kirkkoon, mikä oli mielenkiintoinen kokemus. Kirkko oli oikeastaan espanjankielinen, joten en juurikaan ymmärtänyt mitään. Minulle annettiin kuulokkeet, joiden kautta joku käänsi minulle, mutta en saanut oikeastaan mitään selvää mitä sieltä sanottiin. Ihanaa oli kuitenkin se, että kirkossa laulettiin paljon enemmän kuin Suomessa, ja kaikki soittimet rummuista ja kitarasta pianoon olivat käytössä. Tunnelma oli muutenkin jotenkin paljon iloisempi kuin mihin olen tottunut. Kirkko oli melko pieni, joten lähes kaikki tulivat tervehtimään minua ja ottivat oikein lämpimästi vastaan. Messun jälkeen meille tarjoiltiin illallista, jonka sain ilmaiseksi, koska olin ensimmäistä kertaa. Tai oikestaan sain kaksi annosta ilmaiseksi, sillä pudotin ensimmäisen... Mahtavaa, jätin varmasta oikein hyvän vaikutelman ja silleen.

Tällä viikolla olen käynyt edelleen ahkerasti harjoituksissa, mikä ei ole ehkä kauhean järkevää, sillä olen vieläkin vähän kipeänä. Päivisin olo on ihan ok, mitä nyt pientä nuhaa, mutta öisin yskin ja kurkku on kipeä. Hassua, että tämä kestää näin pitkään. Johtunee varmaan Jenkkien erilaisesta bakteerikannasta tms. Eilen juostiin yli kolme kilometriä ja kovaa, mikä on minulle melkoinen saavutus. Tänään sainkin sitten lepopäivän kuoroharjoitusten takia.


Huomenna menen leikkauttamaan hiukset ja ottamaan raitoja Ronnien luokse (hänen äitinsä on kampaaja), ja jäänkin sitten suoraan sinne, sillä meillä on pienimuotoiset pippalot illalla. Ronnie lupasi kokata salvadorialaista ruokaa, odotan innolla! Perjantaina meillä ei olekaan koulua ja mennään AFS:n kanssa vierailemaan Valkoiseen taloon. Yritän saada viikonloppuna aikaiseksi kirjoittaa siitä lisää.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Les Miserables

Keskiviikkona mentiin siis koulun kanssa katsomaan Les Miserables-musikaali ja käytiin myös American history -museossa. Mukana oli sanoisinko noin 60 oppilasta kuorosta ja näytelmäkurssilta. Lähdettiin heti aamusta bussilla kohti Washington D.C:tä, ajettiin suoraan museolle ja vietettiin siellä pari tuntia. Museo oli valtava ja todella hieno, vielä jäi paaaljon nähtävää! Museon kohokohta on tietenkin Star spangled banner-lippu, josta ei valitettavasti saanut ottaa kuvia. Lippu oli paljon suurempi kuin olin kuvitellut! Näyttelyitä oli koskien mm. presidenttien vaimojen mekkoja, vanhoja autoja, junia ja laivoja, vanhoja soittimia, tiedettä ja sen kehitystä, yleistä Amerikan historiaa ja valuuttaa. Kuvassa oleva mekko kuului Michelle Obamalle.










Syötiin lounasta museossa ja jatkettiin matkaa Kennedy centeriin musikaalia katsomaan. Itse rakennus oli todella suuri ja upea. Musikaali sen sijaan oli pitkä ja hieman tylsä, koska en ymmärtänyt paljoakaan. Olin nukknut vähän huonosti edellisenä yönä, joten nukahdin melko pian ja nukuin väliaikaan asti... Lavasteet olivat kuitenkin todella hienot, ja näyttelijät olivat erittäin hyviä. Musikaalin jälkeen lähdettiin takaisin koulua kohti ja perillä oltiin seitsämän aikaan illalla.


Viime viikolla saatiin koulussa ensimmäisen neljänneksen todistukset, ja sain kaikista kursseista arvosanaksi A! Minulla oli myös psykologian ja statistiikan kokeet, jotka tuntuivat menevän melko hyvin.

Perjantaina menin Morganin ja hänen kavereidensa kanssa "Field of screams":iin, mikä on eräänlainen halloween tapahtuma, joka pyörii viikonloppuisin koko lokakuun ajan. Ideana on siis kulkea pimeällä läpi metsän, jossa on kaikenlaisia kauheita olioita jotka yrittävät säikytellä, sekä rakennuksia joiden läpi pitää mennä. Oli hieno kokemus, reitti oli todella hyvin suunniteltu ja oikeasti pelottava. Paikalla oli satoja nuoria, ja siellä myytiin kaikenlaista syötävää, ja pystyi myös istumaan nuotion ääressä ja paistamaan vaahtokarkkeja yms. Huono puoli oli se, että jouduttiin odottamaan yli kaksi tuntia ennen kuin päästiin sisään (reitille mennään noin kymmenen hengen ryhmittäin), ja ainakin tunti reitin jälkeen kyytiä Morganin kaverin isältä. Aika kävi siis hieman pitkäksi ja oli todella kylmä vain seisoskella paikoillaan niin kauan. Lähdettiin tuonne seitsemän aikaan ja lopulta oltiin kotona rättiväsyneinä ja jäässä puoli yhdeltä illalla.

Lauantaina Annie, Melanie ja Ronnie tulivat meille viettämään iltaa. Oli hauskaa, kuten aina! Syötiin hyvin, laulettiin karaokea, lilluttiin hot tubissa, otettiin tyhmiä valokuvia ja juteltiin ja laulettiin nuotion ympärillä. Puhuttiin myös kaikki omilla äidinkielillämme ja teeskenneltiin ymmärtävämme toisiamme, mikä oli melko hupaisaa.


Morgan, Melanie, Ronnie ja minä (tiedän, olen edustava, mutta parempaa ei nyt ole tarjolla)

Olen ilmoittautunut syksyn näytelmän tukijoukkoihin suunnittelemaan pukuja, meikkejä ja hiuksia, ja ensimmäiset tapaamiset ovat ensi viikolla. Myös syyskonsertti alkaa lähestyä, ja ollaan harjoiteltu tarmokkaasti kuoron kanssa kappaleita Shrek-musikaalista. Odotan innolla myös halloweeniä, tänään käytiin hakemassa ensimmäiset kurpitsat!


Minä ja koulun maskotti, alligaattori

Tänä aamuna jouduttiin kuulemaan myös suru-uutinen: eräs koulumme freshman, 14-vuotias poika, oli hirttänyt itsensä. Itse en kyseistä poikaa tuntenut, mutta tiesin kuitenkin kuka on kyseessä. Vaikea ymmärtää miksi noin nuori haluaa tehdä itsemurhan, varsinkin kun tuo poika oli aina iloinen ja hymyilevä, ja hänellä oli paljon ystäviä. Saa nähdä mitä tapahtuu huomenna koulussa asian suhteen. 


maanantai 3. lokakuuta 2011

Happy birthday

Viikon postaus tulee tässä! Mitenköhän olen nyt jumittunut kirjoittamaan aina alkuviikosta. Voisin yrittää tällä viikolla kirjoittaa vaikka kahdesti, niin ei tulisi niin paljon tekstiä... Ja muistaisinkin paremmin, mitä on tapahtunut.

Keskiviikkona menin siis Ronnien pippaloihin, jotka osoittautuivat yllätyssynttäreiksi minulle! Kun pidin omat pienet synttärini, en vielä tuntenut tuota porukkaa kovin hyvin, joten en kutsunut heitä. Päättivät kai sitten pitää uudet juhlat kun eivät kerran saaneet kutsua. :D Jo ennen noita pippaloita ajattelin, että minulla oli parhaat synttärit ikinä. Hieman haastetta ensi vuodelle, kun täytän 18!

Laulettiin karaokea ja tanssittiin, syötiin ja soitettiin itse. Perheen lapset ovat mukana bändissä, ja heillä on oma tila harjoitteluun, missä on koskettimet, rummut, kitaroita sun muita. Suurin osa meistä osasi soittaa ainakin jotain, joten oli hauskaa! Ongelmana oli, kuinka saada nuotit näkymään kaikille, kun meillä oli vain yksi läppäri... Meinattiin unohtaa kakku kokonaan, ja kun 11 aikaan illalla muistettiin se, Melanie ja Annie olivat jo lähteneet. Kynttilä oli erittäin hellyttävä, kuten kuvasta näkyy. Yritettiin myös laittaa 17 tulitikkua kynttilöiksi, mutta ei ehditty sytyttää niitä kaikkia ennen kuin ensimmäiset jo paloivat loppuun, joten puhaltaminen oli hieman hankalaa. Minulle laulettiin "Paljon onnea vaan" englanniksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja ruotsiksi. Lauloin myös itselleni suomeksi, koska muut halusivat kuulla sen. :D Kun lopulta lähdettiin kotiin, Arthur otti lopun kakusta mukaan ja pudotti sen meidän autoon. No, sitä sattuu...

Pahoittelen kuvien huonoa laatua... Oli pimeää!




Torstaina oli vapaata koulusta, ja tehtiin vihdoin meidän Ikean reissu. En ostanut muuta kun näkkileipää, mutta oli hauskaa vain katsella ja ihastella tuttuja tuotteita! Olisi kai pitänyt ostaa enemmän kuin yksi paketti, sillä olen syönyt jo melkein puolet. Pihiys taisi iskeä, oli meinaan melko kallista. Loppujen lopuksi se taisi olla kyllä Annien äiti joka maksoi... Torstaina oli taas ratsastus, ja tällä kertaa menin eri hevosella kuin yleensä, sillä vakioratsuni alkoi ontua. Sain pienehkön kimon ponin, joka osoittautui erittäin ponimaiseksi, mutta innostui valtavasti kun pääsi hyppäämään! Olen tykännyt kovasti käydä tuolla ratsastamassa. En tiedä opinko paljonkaan uutta, mutta se on mukavaa rentoutumista kaiken muun keskellä.

Perjantaina sain vihdoin soiton liaisoniltani. Liaison on siis AFS:n määräämä yhteyshenkilö jokaiselle perheelle, jonka kanssa on tarkoitus vain hengailla ja keskustella mahdollisista ongelmista yms. Oma liaisonini on keski-ikäinen nainen, Monta nimeltään. Sovittiin, että mennään seuraavana päivänä läheiseen "luontokeskukseen", joka oli avannut ovensa vasta pari viikkoa sitten. Keskus oli mielenkiintoinen - siellä oli tietoa nimenomaan tämän alueen historiasta, eläimistöstä ja luonnonsuojelusta. Huomasin, että esimerkiksi lähes kaikki lintulajit ovat erejä kuin Suomessa - en ollut ennen edes tullut ajatelleeksi asiaa. Keskuksen yhteydessä on myös luontopolkuja, mutta oli niin huono ilma, että päädyttiin olemaan sisätiloissa. Monta osoittautui todella mukavaksi ja lämpimäksi ihmiseksi!

Lauantai-iltana meille pääsi lopulta vain Melanie ja Tracey, ja Melanie ei voinut jäädä yöksi. Morganillakin oli kaveri yötä, joten hengailtiin melko paljon heidänkin kanssaan. Syötiin tacoja ja leipomiani mokkapaloja, jotka olivat oikein tykättyjä! Meikattiin toisiamme ja laitettiin hiuksia, ja loppuaika taisikin mennä koneella katsellessa hauskoja videoita ja kuunnellessa musiikkia. Minun oli pakko mennä "jo" kolmen aikaan nukkumaan koska silmät eivät yksinkertaisesti pysyneet enää auki, muut tulivat perässä neljän maissa. Aamulla söin ensimmäistä kertaa amerikkalaista pannaria, nam!

Nyt olen huomannut, että unentarpeeni on todellakin kasvanut, etenkin koulun alun jälkeen. Parina viime viikkona en meinannut saada unta ja heräilin välillä keskellä yötä useaksi tunninksi, mutta nyt tilanne on tasoittunut ja nukahdan joka ilta jo yhdeksän jälkeen. Silti olen välillä todella väsynyt, kuten tällä hetkellä... Luultavasti se johtuu tästä masentavasta ilmasta ja siitä, että olen vähän nuhainen. On ihmeellistä, miten sää täällä vaihtelee - viime viikolla oli reilusti yli 20 astetta lämmintä, mutta viikonloppuna lämpötila tippui 10 asteeseen ja satoi koko ajan. Huomenna pitäisi olla taas lämpimämpää.

En tainnut muistaa aikaisemmin mainita, että meillä käytetään kaivovettä, mikä alkoi värjätä hiuksiani ikävän vihreiksi. Kaksi viikkoa sitten värjäsin hiukseni, ja nyt ne alkavat taas vihertää. Viikonloppuna kokeilin pestä ne leivinjauheella, mikä auttoi onneksi vähäsen. Yritettiin löytää tälläiseen tilanteeseen sopivaa shampoota, mikä oli aika vaikeaa, mutta lopulta löydettiin kampaamo, joka möi sitä, mutta se oli loppu. Torstaihin mennessä sen pitäisi tulla, siihen asti ei auta kuin luottaa leivinjauheeseen. Muutoin hiukset ovat olleet täällä oikein hyvässä kunnossa ja kasvaneet huimaa vauhtia!

Keskiviikkona mennään kuoron kanssa D.C:hen Kennedy Centeriin katsomeen Les Miserables. Jostain syystä tuohon menee koko päivä, joten ei tarvitse mennä kouluun kuin ensimmäiseksi tunniksi. Odotan innolla!