tiistai 6. joulukuuta 2011

New York

Heips!

Huh huh, mikä viikko! Sekä edellinen, että tämä tuleva... Aloitetaanpa keskiviikosta. Sain kesken koulupäivän kuulla, että Ronnielle on suunnitelmissa yllätyssynttärijuhlat samaiselle päivälle. Siispä trackin jälkeen kotiin, nopea suihku, syönti ja läksyt, ja eikun Ronnien luokse. Oli kyllä oikein mukavaa! Paljon hyvää syötävää (ehkä paras kakku ikinä), vanhoja, sekä uusia tuttavuuksia. Katsottiin leffa yms, ja lopulta olin kotona 11 aikaan. Lahjaksi annettiin Annien ja Melanien kanssa yhteisenä lahjakortti American Eaglesiin.



Torstaina normaalisti track ja ratsastus. Valitettavasti joudun lopettamaan ratsastuksen ainakin hetkeksi, kun ei vain aika riitä millään kaikkeen... Perjantaina mentiin trackin jälkeen Morganin, momin ja Sophian (kaveri track-tiimistä) kanssa Cheesecake factoryyn. Olin aikaisemmin sanonut, että minähän en täältä lähde ennen kuin olen syönyt Cheesecake factoryssa, ja nyt oli hyvä tilaisuus, kun dad oli poissa viikon, eikä siis kokkaamassa meille ruokaa. Oli hyvää, mutta annokset ihan valtavia! Onneksi täällä saa kotipaketit mukaan, niin sain lounaan seuraavaksikin päiväksi. Tilattiin myös kaksi erilaista juustokakku palaa, joka sekin oli liikaa neljälle. Aivan mahtavan makuista joka tapauksessa!

Lauantaina sitten vihdoin New York! Heräsin iloisesti kello 4:30, ja lähdettiin momin, Morganin ja Ronnien kanssa ajamaan bussipysäkille viiden maissa. Bussi lähti kuudelta, ja oltiin perillä Vapaudenpatsaalla kymmenen maissa.





Vapaudenpatsaalta jatkettiin Rockefeller centerille ison joulukuusen luokse, ja jakauduttiin ryhmiin. Pysähdyttiin myös ostamaan kadulta vähän lounasta. Itse ostin jonkinlaisen italialaisen makkarasämpylän. Harvemmin tulee tuollaisista katukojuista ostettua, ja olin kyllä positiivisesti yllättynyt!



Jatkettiin matkaa kohti YK:n päämajaa. Vietettiin siellä muutama tunti, ja oli oikein mielenkiintoista! Alakerrassa oli näyttelyitä oli eri puolilta maailma, joita saatiin tutkia itsenäisesti. Tämän jälkeen päästiin opastetulle kierrokselle, jonka aikana nähtiin näyttelyitä koskien mm. Fukushiman ydinpommia, ihmisoikeuksia ja kehitysmaiden tilannetta. Kohokohdat olivat tietysti yleiskokouksen istuntosali sekä turvallisuusneuvoston sali.





Tästä sitten jatkoimme pizzerian kautta (olin edelleen niin täynnä siitä valtavasta sämpylästä että söin vain salaatin) Applen maan alla olevaan kauppaan. Oli kyllä ruuhkaisa paikka, porukkaa lappasi koko ajan sisään ja ulos. Täältä lähdimme Times squarea kohti, ja matkalla ohitimme Central parkin. Times square oli ihana! Jäjettömästi porukkaa, mutta se ei paljoa haitannut, päinvastoin! Ehdittiin käydä yhdessä tuliaiskaupassa josta ostin T-paidan (laitan kuvan kunhan ehdin), sekä suuressa lelukaupassa, jonka sisällä oli maailmanpyörä.






Kotia kohti lähdettiin kahdeksan aikaan, ja oltiin perillä puoli yhden maissa. Kaikin puolin aivan mahtava  ja onnistunut reissu, rakastuin New Yorkiin ensisilmäyksellä! Päivä oli vain aivan liian lyhyt, paljon jäi näkemättä. Etenkin shoppailun osalta - mm. nelikerroksinen Forever 21 ja M&M's store kiinnostaisivat kovasti. Lisäksi China town ja Little Italy, empire state building... Onneksi suunnitelmissa olisi mennä uudestaan host perheen kanssa keväällä vähän pidemmäksi aikaa.

Maanantain olikin sitten ensimmäinen track kilpailu. Juoksin 4x800m viestin sekä 1600m. Olin ihan tyytyväinen itseeni - muihin verrattuna olin surkea, mutta paransin viime vuotista aikaani 1600m lähes minuutilla, joten suunta on oikea! Muutenkin tähtään enemmänkin oman kunnon kohottamiseen, en muiden päihittämiseen, sillä se vaikuttaa melko mahdottomalta näin lyhyessä ajassa. Täytyy kyllä sanoa, että minusta ei sprintteriä tule. 1600m oli varsin mukava kokemus, mutta se viesti... Tuntui kuin sata veistä olisi työnnetty kurkkuun, ja sattui vielä illalla nukkumaan mennessäkin. Huh huh. Lähdettiin tuonne siis suoraan koulusta, ja oltiin kotona 20.30. Mukavaa kun tätä ylimääräistä aikaa riittää ja sillä lailla...




Tänään on ainoa päivä kun minulla on hieman aikaa tehdä läksyjä ynnä muuta - oikeastaan ei olisi aikaa tämän blogin kirjoittamiseen, mutta kotipuoleen varmaan odotetaan hermostuneena New Yorkin kuulumisia... Joten syytän äitiä kun saan huonon numeron psykan kokeesta. Minulla on nimittäin kolme koetta tällä viikolla. Huomenna  konserttiharjoitus kello 18-21. Torstaina juhlat illalla, pitää auttaa tarjoilussa, siivoamisessa yms. Perjantaina konsertti. Lauantaina AFS:n joulupippalot. Ja joka päivä tietysti track 14:30-16:30. Yritän päivitellä taas viikonloppuna!

 Tiedoksi sinne kotipuoleen: jostain syystä sähköpostini ei toimi. Saan kyllä kaikki viestit, mutta kun yritän vastata, niin se lähettää ne takaisin. Olisi kiva skypettää tänä viikonloppuna ja kesäkuun Kalifornian matkastakin olisi asiaa, joten yritän etsiä jonkun keinon ottaa yhteyttä... (vink vink, olisi ehkä aika tehdä facebook profiili)



"One hand in the air for the big city
Streetlights, big dreams, all lookin' pretty
No place in the world that could compare
Put your lighters in the air
Everybody say "Yeah, Yeah. Yeah, Yeah"

New York
Concrete jungle where dreams are made of
There's nothin' you can't do
Now you're in New York
These streets will make you feel brand new
Big lights will inspire you
Let's hear it for New York, New York,
New York"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti