perjantai 26. elokuuta 2011

Kouluun ja talliin tutustumista

Äsh! Unirytmini alkaa siirtyä ihan väärään suuntaan. Nyt muutamana iltana olen saanut unta vasta kello 11 jälkeen, ja herännyt aamulla kahdeksan, yhdeksän aikaan. Pitää varmaan alkaa laittaa herätyskello soimaan, ettei tule maanantaina järkytyksenä...

Tiistai-ilta

Illalla mentiin momin kanssa Ikeaan ostamaan koulupöydälleni tuoli ja lamppu. Oli hauskaa! Tuntui ihanan kotoisalta, varsinkin kun kaikkien huonekalujen nimet olivat myös ruotsiksi. Siellä myytiin myös niitä samoja, kuuluisia Ikean lihapullia, joita ei tosin tällä kertaa syöty, kun ruoka odotti kotona. Kun lähdettiin kaupasta, huomasin pienen ruotsalaisen puodin, jossa myytiin mm. ruisleipää, näkkäriä, Maraboun suklaata ja pipareita. Ihana tietää, että noin läheltä saa näkkäriä, jos alkaa tehdä mieli!

Kotona osasin jopa ihan itse koota sen tuolin, mikä ostettiin. Yleensä isä on meillä aina koonnut kaiken, joten oli hauskaa koota kerrankin itse. Ja ohjeet olivat sen verran yksinkertaiset, että minäkin tajusin!

Keskiviikko

Orientaatio ei ollutkaan keskiviikkona, vaan torstaina. Onneksi tajuttiin se jo hyvissä ajoin... Mom oli jättänyt meille taas kaikenlaista puuhaa, joten aamupäivä kului mukavasti rikkaruohoja irrotellessa. Ja en nyt puhu mistään ihan pienistä rikkaruohoista, sillä osa piti repiä lapion kanssa. Oli kuitenkin ihan kivaa, kun en ole ennen kerrostalossa asuvana päässyt viherpeukaloani käyttämään.

Iltapäivällä kävin taas dadin kanssa kiertelemässä kaupoissa ja ostamassa lisää ihania jogurtteja! Illalla oli Morganin jalkapallopeli. Voittivat 3-1! Oli ihanan lämmin ilta ja paikalla oli paljon muidenkin pelaajien vanhempia ja siaruksia, joiden kanssa juteltiin kaikenlaista mukavaa.

Pelin jälkeen käytiin hakemassa kiinalaista kotiin, joka oli todella hyvää. Minä valitsin yhden annoksen, Morgan yhden ja vanhemmat yhden, ja maisteltiin sitten vähän kaikkia. Alkupalaksi ostettiin jotain ihmeellisiä palleroita joiden nimeä en muista - kuori oli kuin pastaa, ja sisällä oli lihaa. Perhe sanoi tilaavansa noita aina, kun ovat niin hyviä! Itse en ollut koskaan kuullutkaan moisista. Istuttiin sitten olkkarissa, katseltiin elokuvaa ja syötiin. valitettavasti söin vahingossa chilin, ja piti odotella ainakin 15 minuuttia, ennen kuin polte hävisi. No, ainakin osaan varoa ensi kerralla.

Torstai

Torstai aamuna mentiin puoli yhdeksäksi orientaatioon. Saatiin valmiit lukkarit, tällä kertaa huoneennumeroiden ja opettajien kera, sekä infovihkoset ja pieni kansio. Aluksi oli erilaisia lyhyitä puheita auditoriossa sekä opettajille että oppilaille. Suurin osa paikallaolijoista oli tietysti freshmanejä, joten puheet oli suunniteltu pääasiassa heille. Meille kerrottiin, miksi juuri Reservoir on se paras koulu, meitä kannustettiin osallistumaan mahdollisimman paljon kaikkeen toimintaan, yrittämään parhaamme jne.

Tämän jälkeen alkoi mielenkiintoinen osuus - suunnistettiin luokasta toiseen lukujärjestystemme avullla, ja aina kun kello soi, vaihdettiin luokkaa. Sain tavata kaikki opettajat, ja muutamat ihan henkilökohtaisesti, koska monilla kursseillani ei juuri freshmanejä ole. Kaikki opettajat vaikuttivat ihan supermukavilta! Huomasin myös, että minulla on monia samoja kursseja muiden vaihtareitten kanssa, mikä on oikein mukavaa.

Puolenpäivän aikaan siirryttiin ruokalaan syömään pannupizzaa, nam! Tämän jälkeen saatiin lähtea - ensin ostettiin kuitenkin vähän "spirit wearia". Valkkasin kivan hupparin, joka oli viime vuoden mallia ja siksi vain $10. Onpahan jotakin, mitä laittaa päälle koulun peleihin! Ja säilyyhän tuo myös kivana muistona. Mom sen kyllä maksoi, kiittelin kovasti!

Pahoittelen kuvanlaatua... Paidassa lukee "Reservoir - home of the gators"


Illalla oli ensimmäinen ratsastustuntini. Olihan se aika erilaista, mihin olen Suomessa tottunut, mutta hauskaa kuitenkin! Olin Morganin vanhalla tunnilla, mikä oli minulle vähän helppo, mutta ihan hyvä näin ensimmäiselle kerralle. Varsinkin, kun hevoseni oli patalaiska, ja jouduin todella tekemään töitä! Opettaja oli kuitenkin todella mukava, ja oli ihanaa ratsastaa pitkästä aikaa. Tuolla todellakin vain ratsastetaan - muut laittavat hevosen valmiiksi ja riisuvat sen.

Morganin kengät ja chapsit sopivat minulle, joten käytän niitä. Valitettavasti hänen kypäränsä ei oikein istunut, joten täytynee ostaa uusi. Tällä kertaa sain onneksi tallilta lainaan. Täällä kypärät ovat muutenkin ihan erilaisia kuin Suomessa, melkein kuin pyöräilykypäriä!

Valitettavasti en älynnyt ottaa kuvia tallilta, mutta ensi kerralla sitten. Lauantaina menen uudestaan ilmaiselle "arviointitunnille", jossa lopullisesti katsotaan, mihin ryhmään minut laitetaan. Sikäli mikäli myrsky ei iske juuri silloin.

Tänään taitaa olla taas laiskottelupäivä. Onneksi sovin kavereiden kanssa, että mennään illalla lenkille, ja voisin itse vaikka käydä vähän hölkkäämässä ennen sitä. Viime päivät olen väkertänyt synttärikortteja sekä omalle että host äidille, mutta nyt nekin ovat valmiita. No, enköhän keksi jotain. Enää pari päivää koulun alkuun! Ja muuten, vaihdoin asetuksia niin, etta kaikki voivat kommentoida, vaikkei olisikaan tunnuksia!

6 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Oi poistin tuon aijemman kommentin vahingossa mutta siis aijoin sanoa että sun postauksissas on jotai outoa ku tekstit ei tuu aakkosina vaan kysymysmerkkeinä :( harmittaa ku sun blogias on ollu niin kiva lueskella

    VastaaPoista
  3. Outoa, minulla nakyy ihan normaalisti... Onko muilla ollut sama ongelma? Nakyyko kaikki kirjaimet kaikissa teksteissa kysymysmerkkeina?

    VastaaPoista
  4. Minulla näkyy kaikki normaalisti t. toinen anonyymi

    VastaaPoista
  5. Millä vuosikurssilla sä oot? :) senior/junior?

    VastaaPoista
  6. Talla alueella kaikki vaihtarit ovat junioreita. Saadaan silti valita senior-kursseja. (:

    VastaaPoista