sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Piknik ja shoppailua

Perjantaina meillä oli vihdoin AFS:n piknik, joka viime viikonloppuna peruuntui myrskyn vuoksi. Mom oli yksi piknikin jäjestäjistä, joten mentiin jo hyvissä ajoin laittamaan paikkoja kuntoon. Oli todella hauskaa! Tapasin sekä vaihtareita, joita näin viimeksi tulo-orientaatiossa, että aivan uusia tuttavuuksia. Paistettiin pihvejä ja nakkeja hampurilaisiin ja hodareihin, ja lisäksi oli erilaisia lisäkkeitä ja valtavasti jälkiruokia.

 Ohjelmaa ei kauheasti ollut, mikä ei kyllä haitannut yhtään - ainakin minun mielestäni oli mukavaa vain jutella muiden vaihtareiden ja perheiden kanssa vapaasti. Käytiin kuitenkin kaikki vuorotellen esittelemässä itsemme ja perheemme mikkiin. Muita suomalaisia ei valitettavasti näkynyt, Pohjoismaista oli edustettuna Suomen lisäksi vain Ruotsi ja Tanska (kumpaakin yksi henkilö). Saksalaisia oli ainakin kahdeksan!






Eilen ajettiin Annapolikseen shoppailemaan. Ensin käytiin syömässä ihanassa pienessä "perunakahvilassa". Paikka oli vähän kuin subway (huomattavasti tunnelmallisempi tosin), mutta patongin tilalla oli uuniperuna. Itse valitsin curry-kana täytteen, ja kaikissa oli mukana myös salaatti. Oli todella hyvää! Voi kun tuollaisia paikkoja löytyisi Suomestakin...

Mahat pullollaan ajettiin eräänlaiseen "ulkoilmaostoskeskukseen". Sain aikaiset synttärilahjat: uudet lenkkarit, kengät homecomingiin ja joitakin meikkejä. Eipä jäänyt paljon kengille hintaa (vaikka eihän sillä väliä ole kun en kuitenkaan maksanut), yhteensä n. $60. Olivat melko edullisia jo valmiiksi, ja lisäksi halvemmasta parista sai 50% alennuksen ja alennuskupongilla vielä $10. Katsottiin parhaaksi että tuo on minun synttärilahja, sillä ei minulla oikein muitakaan lahjatoiveita ole, ja tuolta sattui lötymään juuri sellaiset kengät mitä halusinkin.



Eilen vietettiin myös momin synttäreitä. Minä ja Morgan oltiin molemmat tehty itse kortit, ja dad antoi lahjaksi pari laatikollista momin lempikaljaa. :D Illallisen jälkeen syötiin synttärikakkua ja mentiin lillumaan hot tubiin. Kokeiltiin myös Morganin kanssa homecoming-asujamme ja suunniteltiin, mitä koruja laitetaan jne. Oli hauskaa!

Kouilussa on kivaa! Statistiikka ja etenkin psyka teettää paljon töitä, mutta muut aineet ovatkin melko helppoja. Psykassa joudutaan tekemään muistiinpanot jokaisesta kirjan kappaleesta (yhteensä n. 800 sivua), mikä on melkoisen työlästä. Sain tänään valmiiksi ensimmäisen kappaleen, viisi A4 paperia molemmin puolin (vähintään kolme pitää olla jos haluaa saada hyvän numeron - kaikki nuo siis pisteytetään). Toisaalta kun ei jätä asioita viime tinkaan niin tuo on ihan hauskaa. Psyka on aine, joka minua eniten kiinnostaa, ja siihen haluan myös panostaa. Ja minullahan ei ole numeroiden suhteen mitään painetta, tavoitteena on vaan päästä kunnialla läpi ja mielellään oppiakin jotakin. 



Sain vihdoin myös lisää tietoa pomsista. Uudet try outit järjestetään marraskuussa, joten täytyy odottaa ainakin siihen asti. Oikeastaan olen todella tyytyväinen! Nyt voin rauhassa pyrkiä mukaan syksyn näytelmään. Jos innostun enemmältikin näyttelemisestä, jatkan sitä enkä hae pomsiin ollenkaan. Jos taas tuntuu, ettei se ole minun juttuni, voin vielä päästä pomsiin. Luulisin, että tuon näytelmän parissa tulee olemaan hauskaa. Tunnen paljon porukkaa sieltä, ja sitä vetää kuoron ohjaaja, joka on todella mukava. Käsittääkseni kyse on enemmänkin musikaalista kuin näytelmästä, ja mukaan tarvitaan myös tanssijoita ja tiestysti porukkaa tekemään lavasteita sun muuta. Joten eiköhän minulle jotain hommaa löydy!

Kuoron kanssa lähdetään keväällä neljän päivän retkelle, luultavasti Virginia beachille. Yksi päivä menee kilpaillessa, mutta muuten voidaan rentoutua rannalla ja tehdä kaikkea kivaa. Meillä on monia rahankeräysprojekteja vuoden aikana, ja aloitettiin heti myymällä pizzapakkauksia ja muita snacksejä. Ainakin yksi opettaja lupautui jo ostamaan, ja tänään käydään kysymässä naapureilta. Ja ostetaan tietysti myös itse. Kuoroon täytyy ostaa myös $60 mekko. Elättelen vähän toiveita, että saisin sen joltakin entiseltä oppilaalta. Muut voivat sentään käyttää mekkoa monta vuotta, minä luultavasti muutaman kerran... Tiedän, olen pihi!

Ei edelleenkään kulttuurishokkia, koti-ikävää tai mitään sellaista. Olen tosin huomannut, että olen paljon avoimempi, puheliaampi ja rohkeampi kuin Suomessa, mikä on vähän hassua, sillä joudun puhumaan vierasta kieltä. Täällä huomaa, että virheitä ei tarvitse pelätä. Aina olen tullut lopulta ymmärretyksi, ja muista on vain hassua, kun sanon joitakin sanoja väärin. Täällä on huomattavasti helpompi tutustua muihin ihmisiin - sen kun vain menee juttelemaan! On myös täysin normaalia sanoa täysin tuntemattomalle ihmiselle, että "Onpas sinulla kivat kengät!" tai muuta vastaavaa. Tuollainen todellakin piristää päivää!

Huomenna ei ole siis koulua, koska on Labor day. Suunniteltiin vähän tivoliin menemistä, mutta saa nähdä...  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti