keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Isäntäperhe varmistui!

Perjantaina sain kuulla host-äidiltä, että minut on hyväksytty tulevaan kouluuni. Heti maanantai aamuna sainkin sähköpostia perheen varmistumisesta. Laittoivat perustiedot perheestä ja koulusta, joten paljoa uutta ei tullut. Sain luettavaksi myös lomakkeen, jonka perhe oli täyttänyt hakiessaan vaihtaria. Kävi ilmi, että vanhemmat ovat jo yli 50-vuotiaita! Näyttävät kyllä paljon nuoremmilta. Ei sillä, että tuo ikä minua haittaisi, oikeastaan olen ihan tyytyväinen.

Perhe olisi toivonut espenjankielistä vaihtaria, mutta ovat kuulemma joustavia sen suhteen. Tosiaan, minä en kyllä osaa sanaakaan espanjaa. : D Eivät polta, käyttävät jonkun verran alkoholia, mutteivät tietenkään anna alaikäisten juoda. Eivät ole kovin uskonnollisia. Kotiintuloaika on arkena klo 22, viikonloppuisin klo 23. Toivoisivat kuitenkin, että arkena oltaisiin kotona harrastusten jälkeen. Tietokoneen ja puhelimen käyttöä ei rajoiteta, jos vain koulu sujuu hyvin. Ja läksyt pitää tietenkin tehdä joka ilta. Perhe arvostaa koulutusta, hyviä tapoja, kohteliaisuutta ja toisten ihmisten kunnioittamista. Haluavat vaihtarin, koska tahtovat oppia tuntemaan muita kulttuureita, ja jotta perheen tytär oppisi elämään "siskon" kanssa. Perheellä ei ole ollut aikaisemmin vaihtareita.

Talosta kerroinkin jo jonkun verran. Siinä on viisi makuuhuonetta ja neljä kylpyhuonetta. Omassa huoneessani tulee olemaan parisänky ja saan siis oman kylppärin. Lupasivat järjestää minulle myös tietokoneen. Perhe tykkää kutsua naapureita syömään viikonloppuisin. Naapurusta on kuulemma turvallinen ja rauhallinen, ja siellä asuu paljon lapsiperheitä.

Perheen isä hoitaa yleensä ostokset ja ruoanlaiton, ja tekee välillä eväät kouluun (saa tehdä halutessaan itsekin : D). Illallinen on yleensä n. 19:30. Jääkaapille on vapaa pääsy kokoajan. Puhuttiin myös vähän host-äidin kanssa, että voisin välillä tehdä jotain suomalaista/lempiruokiani koko perheelle. Se olisi kivaa, koska tykkään paljon laittaa ruokaa. Jos host-isä vaan päästää minut keittiöön!

1 kommentti:

  1. Hahaa vapaa pääsy jääkapillehan on tärkeintä!! :D Ja Henna jos se sua huolestuttaa ettet osaa espanjaa mä voin sulle sitä pari sanaa opettaa :))

    VastaaPoista