maanantai 23. tammikuuta 2012

Baltimore

Viime viikko meni oikein mukavasti ja rauhallisesti. Tiistai oli ainoa kokopitkä koulupäivä, ja keskiviikosta perjantaihin meillä oli joka päivä kaksi koetta ja päästiin koulusta jo kello 11. En jaksanut kauheasti noihin mid-termeihin panostaa, mutta tuntui silti, että ne menivät ihan mukavasti.

Perjantaina kävin pitkästä aikaa nuorten illassa kirkossa, oli ihan hauskaa. Lauantaina ajettiin sitten momin kanssa Baltimoreen, todella kaunis kaupunki! Käytiin katsomassa IMAX -elokuva tiedekeskuksessa, shoppailtiin vähän, käveltiin ympäriinsä ja käytiin syömässä katkarapuja eräässä pienessä ravintolassa. Koko kaupunki oli valmistautumassa Baltimore Ravensien peliin, joten monet katulamput olivat violetit yms. Hävisivät kylläkin.








GO RAVENS!

Sunnuntaina illalla dad teki pizzoja ja kutsuttiin naapureita ja kavereita kylään. Pelattiin Jengaa ja syötiin paaaaljon. En edes kauheasti tykkää pizzasta, mutta dad osaa tehdä juuri oikeanlaista, rapeapohjaista italialaistyyppistä pizzaa (eikä mitään jenkkipannupohjarasvajuusto pizzaa). Oli hauskaa!

Tänään on taas vapaapäivä, huomenna pitäisi raahautua kouluun pitkästä aikaa ihan koko päiväksi. No, ei ole enää kuin kaksi viikkoa ja saadan uusi viiden päivän viikonloppu. Ai niin, ja täällä on lunta! Ainakin puoli senttiä! Sulaa kyllä luultavasti huomiseen mennessä, mutta kuitenkin.

Okei, Miley Cyrus ei kuulu lempiartisteihini ja tämänkin biisin korvaanpistävä autotune on ärsyttävä, mutta jostain syystä tykkään tästä ihan älyttömästi. Tulen aina hyvälle tuulelle kun kuuntelen tätä ja minulle tulee aina mieleen Floridan aurinko, koska kuuntelin tätä paljon autossa sillä reissulla (vaikka laulun sanat ovat ihan päinvastaiset).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti