perjantai 10. helmikuuta 2012

Vaateostoksia sun muuta

Hei!

Taas on pari viikkoa vierähtänyt... Hupsis! Ei tässä kyllä mitään sen kummempia ole tapahtunut. Viime viikonloppuna Tracey tuli yöksi ja Morganilla oli myös pari kaveria yökylässä, oli hauskaa! Syötiin tortilloja ja minun leipomia mokkapaloja, laulettiin karaokea ja muuta mukavaa. Aikaisemmin illalla käytiin Traceyn kanssa shoppailemassa sillä aikaa kun Morgan oli treffeillä (seurustelee muuten tällä hetkellä ko. pojan kanssa), ostin kivan mekon, josta minulla ei ole vielä valitettavasti kuvaa...

Eilen käytiin shoppailemassa vähän lisää Morganin ja momin kanssa, ostin uudet farkut. Tänään mennään kiinalaiseen syömään, ja huomenna menen Traceyn luokse Ronnien (ja ehkä Danielan?) kanssa yöksi. Oli tarkoitus että Annie ja Melaniekin olisivat tulleet, kun ei olla nähty pitkään aikaan (siis koulun ulkopuolella), mutta niillä oli jotain muuta. Eiköhän meillä ihan hauskaa tule olemaan joka tapauksessa.

Ensi viikonloppu on taas mukava neljän päivän viikonloppu. Host-vanhemmat lähtevät New Orleansiin, joten menen Annien luokse asumaan lauantaista maanantaihin. Odotan innolla! Niillä on viisi koiraa, jotain lintuja ja kissoja, joten menoa varmaan riittää. Morgan menee siksi aikaa naapuriin kaverinsa luokse asumaan.


Farkut $25

Aiemmin ostettu mekko $20


Paidan sain joululahjaksi äidiltä ja sukkikset host-äidiltä

3 kommenttia:

  1. hei tää ei nyt liity tähän postaukseen mutta kun etkös harrasta sitä tanssia siellä nii olitko suomessa jo harratanu tanssia vai? ja minkälaista se tanssi on siellä tai siis mitä lajia (niinku jazzia,hiphoppia,showtanssia...)? (=

    VastaaPoista
  2. Minulla on täällä tanssi kurssina koulussa, eli sitä on joka päivä noin 45 minuuttia. Meillä on välillä pienia kirjallisia kokeita, ja myös kokeita joissa tanssitaan opeteltu koreografia, jonka opettaja sitten pisteyttää ja antaa palautetta. Ensimmäisellä neljänneksellä tanssittiin nykytanssia, sitten jazzia, ja nyt balettia. Harrastin Suomessa vähän aikaa showtanssia ja pari vuotta cheertanssia, mutta koulussa olen tanssi 1 kurssilla johon ei edes tarvitsisi mitään aikaisempaa kokemusta. (:

    VastaaPoista
  3. vähän myöhässä kyselen mutta onko koulussasi mahdollisuus tanssia hiphoppia tai streetdancea ?(:

    VastaaPoista